Kinkkupiirakka

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Suolainen piirakka aina toimi hienosti viikonlopun herkkuna. Se on erityisen maukasta kun pohjakin on itse tehty =)


Täytteenä voi olla esim. tonnikalaa, sipulia, tomaattia, purjoa, sieniä, pekonia jne


Ainekset (pohja):
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita tai ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 80 g leivontamargariinia
1 dl (100 g) kermaviiliä

Tayte:
100 g kinkkusuikaleita
½ paprika
2 dl (n. 100 g) juustoraastetta
2 dl maitoa tai kevytkermaa
2 kananmunaa
ripaus mustapippuria
½ tl suolaa (optional)
1 tl pizzamaustetta tai oreganoa

Ohjeet:
Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään ja lisää sekaan margariini. Nypi margariiniä kunnes taikinaa muuttuu muruiseksi ja lisää kermaviili.
Painele taikina voideltuun uunivuokaan. Laita kinkku ja suikaloitu paprika.
Sekoita kulhossa muut ainekset ja kaada vuokaan. Ripottele juustoraastella.
Paista keskitasolla 200 asteessa n. 35 min.


Buon appetito! Hyvää ruokahalua!


Isänpäivän Tortut

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Suomessa tänään on isänpäivä ja sen kunniaksi tein torttuja!

Toinen syy on se, että ostin kaupasta laputetun purkin luumumarmelaadia ja tein harjoittelu satsin joulutorttuja odotellessa.

Mutta nämä eivät ole mitä tahansa torttuja! Ne ovat selkeasti isänpäivätorttuja 😉


 

 

Tässä valmistusohjeet jos oikeasti tarvitsee:

Ainekset (6 torttua):
4 torttutaikinalevyä
1 prk paiston kestävää luumumarmelaadia
1 kananmuna voiteluun
luovuutta

 

Ohjeet:
Ota torttutaikinalevyt sulamaan huonelämpöön leivinpaperin päälle ja leikkaa ne kahdeksi neliöiksi.
Säilytä kaksi nelitötä koristelua varten! Leikkaa näistä neliö'istä viikset ja silmät.
Leikkaa muihin neliöhin sivujen suuntaiset viillot sentin etäisyydelle reunasta mutta jätä kulmat leikkaamatta. Vatka kananmuna ja voitele torttujen reunat.
Levitä ruokalusikallinen täytettä torttujien keskelle. Aseta kuviot jokaisen tortun täytteen päälle ja voitele myös kuviot kananmunalla.
Paista tortut 225 asteessa, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin (noin 10-15 min).


Buona festa del papà! Hyvää isänpäivää!


Penne alla Vodka

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Tässä yksi meidän suosikkipastoista! TA-DAAA!

Penne alla Vodkan perinteisessä reseptissä kaytetään yleensä speck-kinkkua (suosittu, savustettu  ja kuivattu kinkku pohjois-Italiassa) tai pekonia. Mutta tavan kinkulla toimii yhtä hyvin, tulee vain miedomman makuista.




Ainekset (3-4 annosta):
400 g penne-pastaa
200 g kinkkusuikaleita tai pekonia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
½ dl vodkaa
2 dl ruokakermaa
½ tlk tomaattimurskaa
ripaus kuivattua persiljaa (tai tuore)
chiliä (tuore tai rouhe) oman maun mukaan


Ohjeet:
Silppua valkosipulinkynsi ja paista se paistinpannulla öljyssä. Lisää sitten kinkku ja paista vielä kunnes kinkku saa vähän väriä.
Kaada vodka pannulle ja liekitä. Anna hautua ilman kantta, kun­nes vodka on lähes haihtunut.
Kaada kerma, ja anna muhia kunnes se vähän sakenee, lisää sen jäkeen tomaattimurska. Keitä kastiketta vielä 10 min miedolla lämmöllä, sillä aika keitä pasta. Paistaminen loppuvaiheessa lisää chili (tuore tai rouhe) ja persilja.
Kun pasta on al dente, sekoita se kastikkeen kanssa. 

 

Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino