Kantarellipiirakka

lauantai 29. marraskuuta 2025

Tein tämän herkullisen kantarellipiirakan jo lokakussa mutta en ehtinyt laittamaan blogiini! 🍄

 



Tykkään aika paljon kantarelleista, ne ovat hyviä ja sopivat täydellisesti suolaiseen piirakkaan ja risottoon.

 




Tosi hyvä ja mehevä piirakka :)
Pohja voi tehdään omalla tavallaan, itse käytin samaa pohjaa kuin minun kinkkupiirakan reseptissä.

 


 

Ainekset (pohja):
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita tai ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 80 g leivontamargariinia
1 dl (100 g) kermaviiliä

Täyte:
n. 200 g kantarelleja
140 g pekonia
pala purjoa
1 suippopaprika
2 kananmunaa
1 prk ruokakermaa
ripausta suolaa & mustapippuria
1 dl emmental-mozzarella raastetta

Ohjeet:
Leikka purjo renkaiksi, paloittele paprika, suikaloi pekoni. Laita pannulle tilkka öljyä ja paista siihen kasvikset. Siirrä lautaselle odottamaan.
Laita samaan pannuun pekoni ja paista rapeaksi. Lisää kantarellit ja kasvikset.
Kulhossa sekoita taikinan ainekset. Painele taikina voideltuun uunivuokaan. 
Kaada kantarelli-pekoni seos vuokaan, levitä tasaisesti. Toisessa kulhossa sekoita munat, ruokakerma ja mausteet ja kaada vuokaan. 
Ripottele juusto päälle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia keskitasolla. 

 

Buon appetito! Hyvää ruokahalua!


Saarioinen Myskikurpitsa-chorizorisoton Arvostelu

lauantai 8. marraskuuta 2025

Näillä mennään taas... 

Vielä muistan miten huono oli sarjan pinaatti-parmesaani risotto... Tuo kamala kokemus on vieläkin mielessäni.

Mutta punalapun houkutus oli liian voimakas ja nappasin Saarioinen Myskikurpitsa-chorizorisoton kaupasta.

 



 

Mietin "Se on pakko olla parempi kuin edellinen. Varmasti."

NO EI. 

Varoitus: oma mielipiteeni tulossa. Suosittelen kokeilemaan itse, niin saat oma mielipiteesi.


En edes tiedä, mistä aloittaisin. Yksinkertaisesti sanottuna, rasiassa ei ollut mitään hyvää.
Kamala maku, se oli samaan aikaan hapan ja liian mausteinen. Kurpitsa oli limainen. Riisi oli rakeista eikä muistuttanut lainkaan herkullisesta italialaista risottoamme (ei ole edes arborioriisi!). Se maistui niin pahalta, etten pystynyt syömään kaikkea. Söin puolet, loput meni roskiin.

En tiedä, miten he voivat laittaa hyllyille tällaista. Maistivatko he sitä edes etukäteen? Epäilen vahvasti. Mielestäni koko budjetti menee kauniiseen pakettiin. Ja muistatkaa, että kyseinen microateria on aika kallista. Ei ole yhtään ostamisen arvoinen. Ei edes punalaputettuna!

Se, mikä minua eniten häiritsee, on että laittavat "Italia" sen päälle ja se saa kaikki luulemaan että maistuu oikealta italialaiselta risotolta. Ole kiltti, tee oma risottoreseptisi, älä kutsu sitä italialaiseksi!

 


:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino