Kantarelli-pekoni risotto

torstai 26. syyskuuta 2013

Syksyinen keli vaatii syksyistä ruokaa!
Mieheni sai reilun määrää kantarelleja työkaveriltaan ja tein niistä -tietenkin- risottoa :)


Tavallisesti käytän herkkusieniä ruuanlaittoon, tämä oli siis minun ensimmäinen kokeilu kantarellien kanssa. Maku oli yllättävän hyvä! Suosittelen :)



Ainekset (4-5 annosta):
5 nyrkillistä risottoriisiä
140 gr pekonia
1 litra kantarelleja
1 lihaliemikuutio
1-2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
rypsiöljy (tai oliiviöljy)
hakattua tuoretta persiljaa
suolaa & pippuria
parmesaanijuustoa


Valmistus:
Pese ja viipaloi sienet, hienonna sipuli ja valkosipuli. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää veteen lihaliemikuutio.
Kuumenna pinnoitetussa kattilassa öljy, lisää sipulit ja valkosipulit kuullottumaan. Kunnes ne ovat pehmeitä, lisää sienet ja paista muutama minuutti. Kaada sitten pekoni ja sekoita.
Mittaa joukkoon riisi. Sekoita ja anna riisien kuullottua pari minuuttia (riisi tulee läpikuultavaksi). Lisää lientä sen verran että riisi peittyy ja sekoita. Lisää kauhallinen (noin 1 dl) kiehuvaa lientä kerrallaan risottoon. Kun neste on imeytynyt, lisää taas kauhallinen lientä, jatka kunnes kaikki neste on käytetty ja riisi on juuri ja juuri kypsää. Aikaa kuluu noin 20 minuuttia. Tarkista maku. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kun risotto on melkein valmis lisää persilja ja ruokalusikallinen parmesaania sekoittaen.
Ota kattila pois hellalta, peitä kannella ja odota pari minuuttia ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle raastettua parmesaanijuustoa.

Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

Matkalla

torstai 12. syyskuuta 2013

Lähden matkalle kotimaani. 
Nähdään pari viikon kuluttua!

Macedonia di frutta

lauantai 7. syyskuuta 2013

Tämä kesä on mennyt niin nopeasti! Se tuntuu että se kesti vain pari viikkoa. Ja kun nyt lehdet puissa ovat jo keltaisia ja aamulla on niin viileää, on selvää että kesä on ohi.

Ennen syksyä, haluan kutenkin nauttia viimeisiä kesäisiä hetkejä esim. syömällä raikasta hedelmäsalaattia.



Macedonia di Frutta tarkoittaa siis hedelmäsalaattia, ja sen voi tehdä mistä tahansa hedelmistä.



Ainekset (6 annosta):
500 gr mansikoita
3 banaania
2 omenaa
4 nektariinia
3 kiwiä
sitruunanmehua
sokeria (halutessasi)

Valmistus:
Leikkaa kaikki hedelmät paloiksi, kastele sitruunanmehulla ja sekoita.
Laita hedelmäsalaatti jääkaappiin jäähtymään.
Tarjoa viileänä ja halutessasi ripottele sokeria päälle.



Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

Bento #24: metrilaku bento

maanantai 2. syyskuuta 2013

Viime lauantaina Varkaudessa oli maaseutumarkkinat! Totta kai kävimme torilla katsomassa tapahtumaa. Siellä oli aika paljon porukkaa, tori oli täynnä ihmisiä ja oli monta kivaa pöytää.

Söimme ihania muikkuja ja ostimme hevosen lihaa sekä 30 metriä lakua :D
Lakua oli niin paljon että ajattelin tehdä siitä pienen yksinkertaisen benton välipalaksi!



Bentossa on kiwi -omena- banaani hedelmäsalaattia ja metrilakua paloina!

Hyvää bentoiloa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino