Domino tryffelit, talvelle hyvästit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

En osaa selittää kuinka onnellinen olen, nyt kun kevät on vihdoinkin saapunut!
Päivät ovat aurikoisia, lumi on (melkein) kokonaan sulanut ja luonto herää uudestaan talven levosta.

Tein nämä suklaatryffelit sanoakseni näkemiin pitkälle, kylmälle talvelle, siksi niillä on lumihiutale koristeita.


Tryffeleiden pohja on tehty samalla tavalla kuin Cake Popsien pohja, eli tuorejuustolla, Domino kekseillä ja suklaalla.



Ainoa ero on tikkujien käyttämättömyys :P

Ainekset (n. 20 pientä palloa):
1 domino pötkö
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummasuklaa
strösseliä/nonparelleja koristeeksi

Valmistus:
Murusta keksit (ilman vaniljatäytettä) tehosekoittimella tai käsin. Laita murut isoon kulhoon ja lisää tuorejuusto ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita ainekset käsin. Taikina on valmis kun se tuntuu tarpeeksi pehmeältä ja muovailuvahalta.
Pyörittele taikinasta pieniä palleroita, asettele ne leivinpaperilla peitetylle lautaselle ja laita jääkaappiin jähmetymään n. 2 tunniksi.
Sulata suklaa vesihauteessa. Pyöräytä pallot nopeasti suklaassa ja nosta leivinpaperille esim. kahta lusikkaa apuna käyttäen.
Koristele tryffelit oma maun mukaan ja nosta ne vielä jääkaappiin jähmettymään. Halutessasi asettele tryffelit makeisvuokiin.

Buona Primavera! Aurinkoista Kevättä! 

12 kommenttia:

SatuMaria kirjoitti...

Onpas simppelin oloinen ohje, menee kokeiluun :) Kiitos!

mama kirjoitti...

Kylläpä osaavat olla herkullisen näköisiä :)

Sanna Keränen kirjoitti...

Ihana ohje ja näyttävät kauniilta! ei kaiken tarvitse aina olla niin vaikeaa ja aikaa vievää :)

Mari kirjoitti...

Cool!Menee kyllä heti testaukseen niin kuin muutama muukin juttu blogistasi! :)

HuggyHare kirjoitti...

Näiden tekemisestä minä oken haaveillut jo jonkin aikaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä, kun ukolta poistettiin viisaudenhampaat, enkä yksin kehtaa armotonta määrää makeaa syödä. Ehkä sitten kun pikkuveli tulee lomille armeijasta :) Näyttävät aivan ihanalta.

Mihin se vaniljatäyte menee, jos pelkät kuoret käytetään? Voiko senkin soseuttaa sekaan vai tuleeko liian löysää?

Piparipulla kirjoitti...

@SatuMaria: Ole hyvä :)

Piparipulla kirjoitti...

@mama: Kiitos!!

Piparipulla kirjoitti...

@Sanna: Haha joo, kun itse en osaa leipoa mitään vaikeaa, se on hyvää että saan tehtyä jotain helppoa ja maukasta!

Piparipulla kirjoitti...

@Mari: Kiitos! Ja tervetuloa. Oletko kokeillut muita reseptejä?

Piparipulla kirjoitti...

@HuggyHare: En laittanut vaniljatäytettä koska en tykkää liian makeaa ja söin sen heti kun olin leipomassa tryffelit :D

Mutta jos sinä tykkäät siitä tai korvaat maitosuklan tummasuklaalla, voit tottakai laittaa vaniljatäytteen taikinaan, se maistuu hyvältä kuitenkin.

Voisit antaa muutamia tryffeleitä lahjaksi kaverille jos et pysty syömään kaikki itse :)

Melody kirjoitti...

Ihania! Tekisi mieli napata pari.:) Minulla on edelleen nämä popsitkin kokeilematta, ja moni muu..;) Vitsi kun tuo kokeilulista on niin pitkä!

Piparipulla kirjoitti...

@Melody: Minullakin on tosi pitkä "to cook" lista! Yritän pikku hiljaa kokeilla uusia reseptejä :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino