Viikinkiravintola Harald

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Viikinkiravintola Harald on yksi niistä paikoista, johon oli pakko mennä, kun olin katsonut sen nettisivua.
Ehkä koska iso osa minusta on vielä turistia ja koska paikka näyttää ja kuulostaa eksoottiselta tai koska olen aina rakastanut viikinki kansantarustoja ja legendaa.


Päätin siis mennä kokeilemaan. Ongelma on se, että Harald ei ole ihan missä vaan... minun piti odottaa että kävimme sukulaisen luona Lahdessa ja sen jälkeen reissua Kuopioon ennen kuin vihdoinkin pääsin ravintolaan.

Ravintolan ulkonäkö vaikutti todella hyvältä, se tarjoaa kotoisaa viikinki tunnelmaa sopivan musiikin ja sisustuksen avulla. Iso turistinen magneetti, tosi fiksusti tehty. Myös vessan ovilla on hauskat viikinkihahmot!



Tärkeimmästä asiasta eli ruuasta, voisin jopa sanoa, että jo pelkät annosnimet ovat syy käydä Haraldissa, ne nimittäin ovat hyvin mietittyjä ja hauskoja :P

Ensimmäistä kertaa Lahdessa tilasin "Broileria Vidar Vuohipaimenen", joka oli maukas kanarinta ja vuohenjuusto ateria erilaisien kasviksien kera. Jälkiruuaksi söin tervattua jäätelöä, joka oli hyvää mutta ei mitään erikoista.


Kuopion Haraldissa me kaikki kolme tilasimme yhdessä "Sillan Vartija Heimdalin Kilven", joka sisältää erilaisia lihoja, kastikkeita ja vihanneksia. Sen jälkeen tulivat herkulliset letut mahlan, puolukkahillon ja jäätelön kanssa.



Harald oli ihan viihdyttävä kokemus, se on mukava paikka kavereiden kanssa syömiseen ...vaikka Kuopiossa oli parempi koska saimme viikinki kypärät päähän pantavaksi, ei ole aitoa viikinkielämystä ilman niitä! :D

Ruoka on tosi hyvä, ehkä hieman liian eksoottista italialaiselle, kun suolaisen ruaan kanssa tulee erilaisia outoja kastikkeita ja hilloja.
Mutta se on mielenkiintoista ja liha on erinomaista. Se oli mehukas ja maukas. Hinnat eivät ole edullisia, se ei ole kuitenkaan ruokapaikkaa jossa voit käydä usein, mutta annokset ovat sopivan kokoisia.

Ruokaa odotellessa räpeitä varrasleipiä ja voita.

Iso herkullinen annos.

Haraldin kyltti Lahdessa.

Sisätila on aika pimeää....


Meidän espanjalainen ystävä nautti viikinkikokemuksestaan :D

Jos ette vielä käyneet Haraldissa, kannattaa kokeilla, suosittelen! :)

Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

10 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Mä en oo vielä kerenny käymään Haraldissa, vaikka se on ollu täällä (Oulussa) jo vaikka kuinka pitkään. Enkä ole käynyt Kuopion Haraldissa, vaikka vanhempani asuvat siellä (kotona syön vain äitin ruokaa).

Kiva postaus, pitää joskus kyllä kokeilla Haraldia! :)

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Ai tuollainenkin paikka on :-) Varmasti hauska kokemus. Ei kai kypärää ole kuitenkaan pakko laittaa päähän?

Piparipulla kirjoitti...

@Heidi: Ahh onnekas että asut isossa kaupungissa, teillä on varmasti monta kivaa ravintolaa! (täällä on vain pari vaihtoehtoa :P)

Piparipulla kirjoitti...

@Herra Vipunen: Haha ei ole pakko käyttää kypärää. Minä ja espanjalainen kaverini olemme tosi turistisia ihmisia, me tykkäämme semmoista asioista....
Italiassa et voi löytää viikinki kypärää!

Salla kirjoitti...

Ainakin Kuopion Haraldissa on muuten myös oikein mukava lounas. Salaattipöytä on kattava ja tuore. Suosittelen keittoja :)

mama kirjoitti...

Minäkin asun itse Kuopiossa, mutta en ole koskaan käynyt Haraldissa! Pitänee joskus korjata asia :)

Piparipulla kirjoitti...

@Salla: Kiitos vinkistä, en vielä kokeillut heidän salaattipöytää eikä keittoja.

Piparipulla kirjoitti...

@mama: Kyllä se on tosi hyvä ruokapaikka :)

GingerSnap kirjoitti...

En edes tiennyt, että Harald on ravintolaketju! Olen käynyt kerran Tampereen Haraldissa, ja tykkäsin :)

Piparipulla kirjoitti...

@GingerSnap: Kivaa että sinäkin tykkäsit. Olisi hyvää jos Harald olisi myös Varkaudessa :P

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino