Banaanimuffinssit

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tänään on minun nimipäivä!
Kristillisessa Pyhimyskalenterissa 20. maaliskuuta on Santa Alessandran päivä. Alessandra di Amiso oli marttyyri, mutta hänestä valitettavasti ei ole paljon tietoa.

No, kuitenkin, oman pyhimyksen ja kevään ensimmäisen päivän kunniaksi leivoin tänään banaanimuffinsseja tai, kuten mieheni niitä kutsui, apinamuffinssit :P



Elämässäni olen tehnyt vain kerran muffinsseja muutama vuosi sitten ja se oli iso pettymys (laitoin väärän määrän rasvaa :D). Nämä olivat kuitenkin ISO YLLÄTYS, ne olivat kosteimpia ja maukkaimpia muffinsseja joita olen koskaan syönyt. Suosittelen lämpimästi!

Koristelin pari muffinssia nätisti sokerikuorrutella :)


Ainekset (12 muffinssia):
4 kypsää banaania
3,5 dl vehnäjauhoa
1,20 dl sokeria
80 g voita sulatettuna
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa

Valmistus:
Murskaa banaanit haarukalla tai tehosekoittimella. Vatkaa kananmunaa hieman haarukalla. Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä.
Sekoita murskatut banaanit, sokeri, kananmuna ja sulatettu voi kulhossa. Toisessa kulhossa sekoita kaikki kuiva-ainekset keskenään: vehnäjauho, ruokasooda, leivinjauhe ja suola.
Sekoita kuivat ja kosteat ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 12 muffinivuokaan lusikalla (täytä noin 2/3 vuu'asta). Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia, kokeile kypsyys tikulla. Anna jäähtyä ennen koristelua ja tarjoilua.

Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

11 kommenttia:

Girl of the blog kirjoitti...

Oikein hyvää nimipäivää! =)

En ole itse viitsinyt tehdä muffinseja vähän samasta syystä - ovat olleet aika sellaisia kovia ja tönkköjä. Ehkäpä jonain päivänä onnistun. Nämä näyttävät tosi herkullisilta.

Piparipulla kirjoitti...

Kiitos paljon :)

Nämä olivat erittäin pehmeitä, kokeile (ehkä koska laitoin 4 kypsää banaania).

Timi kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! Tykkään myös itse käyttää banaania leivonnassa :)

Voisula kirjoitti...

Hyvää nimipäivää! Katsomme tyttären kanssa (3 v.) sinun sivuja ja hän sanoo ylätunnisteesta: ihana tyttö! Hän tykkää myös kissan kuvasta. Ja minä myös ja kaunis koristelu muffinssilla.

Brain kirjoitti...

Hyvää nimipäivää, kaimani! :)

Kauniit muffinssit, ja varmaan myös herkulliset :)

BarbaraR kirjoitti...

Buon onomastico Alessandra !!

Laura kirjoitti...

Muffinsseja on tosi kiva tehdä! Minä vaan teen aina sellaisia vähärasvaisia laihdutusmuffinsseja. hih! Ne ei ole kyllä mitään superpehmeitä, mutta hyviä kuitenkin. Hihii! Niihin tulee aina rasvan sijasta omenaa (apple sauce).

Piparipulla kirjoitti...

@Timi: banaanit ovat ihania!!

@Voisula: kiitos! Aww kiitos myös tyttärellesi, hyvää että hän tykkää blogini pohjasta :D

@Brain: kiitos kiitos, onko sinun nimi Alessandra?

@Barbara: grazie cara Barbara!!

@Laura: kyllä oli mukava tehdä muffinsseja, ja nämä eivät ollet super-rasvaisia... en laittanut suklaata :P

nynneli kirjoitti...

ihanan söpöt nuo pinkit kuorrutteet :) varmaan oli herkulliset muffinssit. Ja myöhäiset nimpparionnittelut :)

Brain kirjoitti...

Piparipulla: melkein! Eri tavalla kirjoitettu.

Piparipulla kirjoitti...

@nynneli: kiitos kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

:: Piparipulla :: Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino